Tervehdys Farmilta! Piti ihan leipätyöstä ottaa pekkanen, että ehtii blogia kirjoitella. Ei vaan, pikkukiirettä pukkaa..

Asiaan.

Pässipojat noudettiin saaresta mantereelle tuossa syyskuun puolella. Uuhet piti teljetä sisään, ettei satu vahinkoja äitien ja poikien kesken. Poikien haku olikin taas melkoista seikkailua. Puksuteltiin isännän kanssa veneellä kavereiden mökille ja oletettiin siellä kaiken olevan valmiina siirtoa varten. Noh, tietenkin kaverit olivat itsekin isolla veneellä liikkeellä, joten ensimmäiseksi ongelmaksi tuli "millä päästä saaren rantaan?". Onneksi pusikosta löytyi ikivanha soutupaatti, joka tovin ajan lilluttuaan vedessä todettiin lähes merikelpoiseksi. Isäntä airoihin ja saareen poikia etsimään. Aika nopeasti löytyivät huutelemalla, eivätkä kovasti olleet villiintyneet. Ainoastaan Kallesta oli  tullut oli hieman arka. Liekkö syynä, että saaresta löytyi hylkeenraato. Olisiko merikotka hieman hätyytellyt... Sitten alkoi punnertaminen. Isäntä otti veneessä poikia vastaan ja minä parhaani mukaan kampesin veltoksi heittäytynyttä pässipoikaa laidan yli kyytiin. Ensimmäiset kaksi menikin melko sujuvasti. Peikon kanssa kesti hieman kauemmin, kun sille on tuota painoa jo kertynyt. Arin Kalle päätti hypätä veneeseen omatoimisesti, kun huomasi muiden olevan jo kyydissä.

Sitten pieni soutumatka omalle veneelle, sidotaan soutuvene isomman veneen kylkeen ja aletaan taas punnertaa pässiä seuraavaan kuljetusvälineeseen. Pienet vielä jotenkiuten jaksoi nostaa, mutta voi Peikko kun se on painava! Peikko sittten itse ratkaiosi ongelman peruuttamalla hieman, sitten stepataan muutama askel ja hirmuinen loikka isompaan veneeseen. Juuri ehdin isäntää varoittaa että väistää. Merellä sitten keinutti sen verran, että kaikki pojat päättivät änkeä syliin. Kädet meinasi loppua kesken, kun jokaista olisi pitänyt pidellä yhtäaikaa. Niin, ja jäätiin me kerran pohjasta kiinni ja veneen moottoriakin piti hieman korjata reissun aikana.  Kotisatamassa sitten kylähullun maine kohisi korkeuksiin, kun noita pässejä nosteltiin laiturille. Oli mummoilla ihmettelemistä. 

Otin siis pojat kotiin laitumeen ja tytöt jäivät kerittyinä sisään. Tyttöjä sitten vein päivittäin naapuriin syömään vihreää. Aika pian piti alkaa soitella teurastamoon aikaa. Perhana! Siellä on ihan hirveät ruuhkat ja teurasaika olisi mennyt tuonne marraskuulle. Siispä soitto luottometsästäjälle ja pienen neuvottelun jälkeen oli asiat sovittu. Hän lopettaa ja hoitaa ruhot pakastuskuntoon. Mielestäni oikeinkin hyvä diili. Sieltä sitten pässi kerrallaan otettiin pojat ulos ja jatkojalostukseen. Kovaa taljojen kaapimista, suolausta ja koirilla oli juhlat! Lampaiden kotiteurastushan on siten säännösteltyä, että teurasjätteet pitäisi lähettää Honkajoelle polttoon, ellei sitten ole koiria mille ne syöttää. Meillä onneksi on. Ja kanat auttoivat asiassa parhaansa mukaan. Nyt on pakastin taas pullollaan lammasta.

Koirat "grillijonossa"

-ottaisin pienen siivun lapaa ja ribsit kaikilla mausteilla, kiitos-