Ensin ajattelin, etten tee tästä asiasta mitään numeroa. Kauhistelen vain itsekseni ja yritän toimia toisin. Vaan ei anna pieni kapinallinen periksi sisällä, on pakko tämäkin asia purkaa sanoiksi. Ihan jo senkin vuoksi, että saan tilanteesta puhuttaessa ihan fyysisiä (paniikki?)oireita. Sydän hakkaa, kädet hikoaa, palleaa puristaa.

Olen satoja ja tuhansia kertoja sanonut, etten osaa kouluttaa koiraa sellaiseksi tottelevaisuusvalioksi, kuin moni muu osaa. En tiedä miltä mikäkin liike oikein tehtynä näyttää ja jos totta puhutaan, mielestäni sellaisten superkoirien seuraaminen sattuu niiden niskaan. Tai ei se ainakaan pidemmän päälle hyvää tee olla ääriasennossa. Kapinoin siis sitäkin ajatusta vastaan. Olen myös saanut aikoinaan osakseni valtavan huonoa opetusta tai oikeastaan ei ole opetettu ihmistä, vaan on oletettu että osaamista on valmiiksi. En ole osannut kysyä oikeita kysymyksiä eli miten ja miksi? Toisaalta, kukapa osaisi, jollein tiedä asiasta kuin pintaraapaisun. Koulutuksiin olen aluksi mennyt rohkeasti mukaan, kertonut heti etten tiedä tai osaa; opettakaa! Mitä olen saanut? Niin luokattoman huonoa opetusta (eli ei ole opetettu) ja siihen haukut päälle, kuinka huono olen. Myönnän, että näiden myötä olen tullut araksi menemään mihinkään julkiseen koulutukseen mukaan. Haluan oppia ja haluan opettaa eläimeni parhaalla mahdolisella tavalla.

No menin taas, koska koiran kanssa on kiva touhuta. Luulin, että positiivinen vahvistaminen olisi jo nykypäivänä arkea, ja kouluttajilla olisi viimeisin tieto oppimisteoriasta ja siitä millainen eläin koira on. Tutkimuksia kun on tehty viime vuosina valtavan paljon ja se on kaikkien saatavilla. Vanhat johtajuusteoriat susilaumoista on kumottu aikaa sitten (joo, ei ole kovin tieteellistä tutkia liian pieneen tilaan tungettua toisilleen tuntemattomista susista koostuvaa laumaa). On opittu paljon ja alettu ymmärtää eläintä paremmin. On todettu, että kaikilla selkärankaisilla on samat perustunteet, kuin ihmisilläkin. On todennettu, että juurikin se positiivinen vahvistaminen on paras ja palkitsevin tapa kouluttaa eläintä. Mainittakoon tähän väliin, että esim kaikki suomen virkakoirat (tulli, rajavartiolaitos, poliisi) koulutetaan nykyisin positiivisin menetelmin.

On mielenkiintoista keskustella (ja varsinkin kysellä) erilaisista lajeista, niiden perimmäisestä tarkoituksesta ja kaikesta mitä matkan varrella voi tapahtua. Minua kiinnostaa oppimisen kaari ja mikä on se korkein tavoite mitä milläkin lajilla haetaan. Ymmärrän myös, että kaikki koirat ovat erilaisia, asioita pitää osata soveltaa. On mielenkiintoista seurata toisten tapoja tehdä ja treenata koiriaan. Mutta nyt pääsi käymään niin, että homma meni pahoinpitelyn ja pelottelun puolelle. Ei -onneksi- tokikaan minun koiralleni näitä tehty, olisin varmaan tehnyt kouluttajalle saman. Mutta muutama ongelma ratkaistiin väkivallalla. Ei ollut kaunista katseltavaa, kun koira nostettiin kahden ihmisen voimin ketjupannoista ilmaan, jotta se irrottaisi otteensa lelusta. Tämä riitti minulle. Sitä toista, jota löytiin kivillä täytetyllä pullolla päähän en halunnut edes nähdä. Yritin siinä sitten kyseenalaistaa toimintaa, mutta aika yksinäistä oli olla yksin kahtakymmentä muuta vastaan, jotka kokivat koulutustavat oikeiksi.

Yritin myös kysyä, huomaako omistaja, että koira pelkää? Huomaa, mutta hyvä niin. Voi luoja perkele ja moni muu. Miten ihmeessä sitä saisi ihmiset ajattelemaan, ettei se lyöminen ja uhkailu tuo hyvää tulosta. Kyllä, koira varmasti tottelee, koska se pelkää. Voisiko olla helpompaa vaan neuvoa, mitä sen koiran kuuluu tehdä, kuin hokea sitä EI EI EI ja nyhtää hihnasta? Voisiko sen lelun mistä koira ei haluaisi luopua, vaihtaa johonkin mieluisaan asiaan? Ja sen jälkeen antaa se lelu takaisin koiralle että ole hyvä. Taitava poika kun irrotit, niin saat sen mitä tavoittelet palkaksi. Mutta ei, kun tällä väkivallalla ja sen uhalla saadaan NOPEAMMIN tuloksia. Kannattaisiko kuitenkin uhrata aikaa siihen koulutukseen positiivisin keinoin? Jos teet virheen töissä, mitä sun pomo tekee? Lyökö se? Uhkaako se potkuilla? Tai jos menet uuteen työpaikkaan, olettaako kaikki että osaat heti toimia oikein, jollei kukaan neuvo kuinka pitäisi toimia? Jos opettelet nyt vaikka tekemään kärrynpyörän, niin tuskin saat jumppaopelta selkään, kun et heti ekalla kerralla osannutkaan ja hallinnut kehoasi tarpeeksi hyvin.

Sitten tämä kouluttaja vielä sanoi, että "mihin taito loppuu siitä väkivalta alkaa". Kuuntelisi itseään.