Kaikilla ihmisillä on tiettyjä olettamuksia. Varsinkin sellaisista aiheista, mihin ei ole kovin syvästi perehtynyt. Tai kuvittelee olevansa "osaava", muttei tiedä asiasta kuin pintaraapaisun. Jostain syystä se pilkka tai karma, miten sitä kukakin kutsuu, osuu aina kohdalle. Koska olen oppinut nauramaan itselleni ja kuvitelmilleni, voin huoletta kertoa missä kohtaa kailikka on minuun kalahtanut eläinten osalta. (ihmispuolesta en edes viitsi alkaa kertomaan, kun siellä nuo olettamukset kolahtaa vielä pahemmin)

Jos koira tuhoaa paikkoja, sitä ei aktivoida tarpeeksi

Kavereilla oli aikoinaan ns "voimakoiria". Pistivät puolitaloa matalaksi eli söivät seiniä, ovia ja muuta sisustusta. Taas kerran oli tullut seinään reikä yön aikana ja sitä kyläillessämme harmittelivat. Minä sitten "kokeneena koiranomistajana" (juu, huima kahden koiran kokemus) neuvoin, että teidän pitää aktivoida niitä enemmän. Harrastaa niiden kanssa ja antaa aivotyötä. Juu, joissain tilanteissa tämä varmasti pitääkin paikkansa, muttei aina. En tiennyt, että he harrastivat hyvinkin aktiivisesti eri lajeja, joten siitä asia ei heilläkään ollut kiinni.

Ei mennyt kuin muutama vuosi tapahtuneesta, niin meillekin muutti tuholaiseläin. Yritin toimia niiden omien oppieni mukaan, eli aktivoida ja järjestää mielekästä ohjelmaa pennulle, mutta niin vaan pienet nököhampaat iskettiin kaikkeen ei-sallittuun. Kämppä näytti hävityksen kauhistukselta. Meni sohva, sänky, silmälasit, kännykät ja lukematon määrä muuta tavaraa. Oli ihan sama, mitä koiran kanssa oli tehty tai jätetty tekemättä, niin sillä aktivoinnilla ei ollut merkitystä. Hän vaan oli kovin omatoiminen. Kyse ei ollut siis aktivoinnin puutteesta tai eroahditustuksesta, vaan pentu oli ihan "normaali" aktiivisen rodun pentu. Tuhoaminen loppui aikanaan, mutta kävi kyllä muutaman kerran mielesssä viisasteluni aiemmin.

Paimenkoiralle riittää, kun se saa kulkea oman lauman mukana

Taas tuli niputettua kaikki useamman rodun yksilöt samaan kategoriaan. Luulin (tässä vaiheessa oli jo kokemusta 5 koiran verran), että kaikki paimenkoirat rakastavat omaa laumaansa eli sitä perhettä jossa asuvat ja haluavat pysyä lähellä omaa laumaa. Eli ajatus oli se, että jos koulutat pennulle pihan rajat, pidät sen hommissa mukana, niin se loppuelämän iloisesti seuraa sinua eikä karkaile. No sillein ne aiemmat oli toimineet. Olen tarkoituksella hankkinut paimenkoiria siksi, että niiden pitäisi olla laumasidonnaisia. Taisin jopa muutama vuosi sitten sanoa naapureille että tykkään paimenista siksi, kun ne pysyy niin hyvin pihassa. Taaskin kolahti omaan nilkkaan. Tuli hankittua ammattikarkuri-koira. Ensimmäisen kerran se karkasi reilu vuoden vanhana. Sitä karkureissua kestikin useamman vuorokauden. Oli ilmeisesti lähtenyt aamupissalta jonkun eläimen tai hajun perään ja harhautunut todella kauas tutuista ympyröistä. Koira oli paniikissa, ihmiset oli paniikissa ja soppa oli valmis. Ei antanut kiinni kenellekään ja selvästi etsi reittiä kotiin. Ainut vaan, että liikkui hiukan vaarallisella reitillä 8-tien vartta. Toisena vuorokautena sitten onneksi päätti lähteä kauemmaksi pikatiestä ja löysi juoksuisen nartun hajun, mistä koira sitten viimein tavoitettiin.

Vaan eivät loppuneet karkaamiset siihen. Koirasta tuli mestari livahtamaan näköpiiristä. Sen perässä mentiin niin jalan, pyörällä kuin autollakin. Naapuritkin valjastettiin ilmoittamaan HETI jos koira jossain vilahtaa. Kiitos vielä naapureille niistä lukuisista ilmoituksista. En käsitä, kuinka hiljaa koira voi juosta metsässä! Siis niin, että risahdustakaan ei kuulu. Ja kun täällä pusikossa asutaan, koskaan ei tiennyt, mihin suuntaan koira oli lähtenyt. Koulutettiin lisää, palkattiin lähellä pysymisestä ja vahvistettiin luoksetuloa. Ei auttanut. Sopivan tilaisuuden tullen koira livahti kylille. Ja pirulainen osasi varoa, ettei sitä nähtäisi. Juoksi pitkin pusikoita ja ojanpohjia. Ei auttanut kuin laittaa koira kiinni. AINA. Tästä meinasi jo perheriitaakin syntyä ja oma jaksaminen oli koetuksella. Ei ole kiva ajaa koiraa etsien pitkin kyliä ja pikkuteitä puolenyön aikaan, kun aamulla on herätys ennen viittä. Se perkele kehittyi niin taitavaksi, että kun laskit narusta (5m oranssi liina) kaataaksesi hevoselle ämpärillisen vettä, niin sinä aikana koira katosi. Tai kun käskit sen seurata sivulla, oli kontakti ja kaikki ja käännyit 90* koirasta poispäin, niin koiraa ei näkynyt enää kun käännyit sitä uudelleen katsomaan.

Ostettiin sitten paikannuslaite koiran pantaan, että ainakin näkee missä menee kun karkaa. Paras apu tähän karkailuun on meillä ollut toinen, samanikäinen koira. Mummokoirasta ei ilmeisesti ollut tarpeeksi viihdykettä nuorelle koltiaiselle. Nyt ei ole karannut melkein kolmeen kuukauteen. Kopkop- pitää koputtaa puuta.

Labradorinnoutaja on erittäin helppo kouluttaa mihin tahansa tehtävään ahneutensa vuoksi

Meille muutti nuori labradorinarttu. Tarkoitus oli alunperin hankkia paimenkoira (kun niistä on jo kokemusta), mutta tätä kun tarjottiin piti pohtia asia uudestaan. Isäntähän sitä olisi lähtenyt hakemaan samalta istumalta, mutta minun skeptisenä piti hieman selvitellä asiaa omassa päässä. Että koira jolla on luppakorvat ja loputon ruokahalu muuttaisi meille? Aikani asiaa pohdittua, soitin valmentajalleni ja kysyin mielipidettä. Hän kun oli joku aika sitten hankkinut samanrotuisen useiden palveluskoirien jälkeen ja luotan valmentajan sanaan ja kokemukseen 110%. "Ota vaan. Ne on ihan kivoja ja voisi tehdä sulle hyvää useamman haastavan koiran jälkeen saada joku helppo. Sillein että saisi nopealla tahdilla niitä onnistumisen kokemuksia." Labradori tuli ja on nyt ollut meillä 2 kuukautta. Meinasin että teen siitä monipuolisen temppukoiran, Kokeillaan eri lajeja ja etsitään tälle se sopivin. Luulen että siitä tuli isännän sohvakoira. Meni ainakin 3 viikkoa, ennen kuin sain sen ensimmäisen kerran pyynnöstä istumaan. Maahanmenossa en ole vielä onnistunut. Myönnettäköön, että nauran tälle jo ääneen. Luulin taas, että osaisin edes hiukan ohjata koiraa ja opettaa sille peruskäskyt. Nähtävästi en osaa. Yhtään en tiedä mitä pitäis tehdä. Kun nuo aiemmat koirat ovat "seuranneet kattä" (ainakin jos siellä on namia) ja tarjonneet valmiiksi oikeaa liikettä. Ei labradori. Ensin se tökkii sitä kättä, heiluttaa häntää vimmatusti, tepsuttaa paikoillaan, heiluttaa häntää vielä kovemmin ja yrittää nuolla kättä. Sitten kun se ei ymmärrä seurata sitä kättä tai ihmisen asentoa, se turhautuu ja lähtee pois. Tuon paimenkoira on myös yrittänyt neuvoa noutajasiskoaan näyttämällä miten kuuluu tehdä. Äh, maatkoon isännän kainalossa, niin voin yrittää opettaa asioita muille eläimille. Kunnes taas kohta huomaan tehneeni jonkin asian tosi hullusti.