En tiedä kuka tämän diagrammin on piirtänyt, mutta kaikki kunnia hänelle! On osuttu naulan kantaan. Viime syksynä psyykkasin itseäni tuohon marraskuuhun. Että ei ole pakko rypeä joka ilta siellä kylmässä pimeässä kurassa, vaan hevoset voi ottaa vähän rennommin yhden kuukauden. Onnistuinkin olemaan ottamatta stressiä marraskuun pimeästä, mutta voi PERKELE!! Se marraskuu on jatkunut jo 3 kuukautta! Ei lunta, ei pakkasta vaan pelkkää pimeää kylmää ja kuraa. Vielä kun on tämä vakavanlaatuinen sadeallergia ja ns. metsurintauti eli valkosormisuus, ei kolmen kuukauden marraskuu mitenkään mieltä virkistä. No niistä muutamista sateettomista päivistä onkin sitten nautittu täysillä.

Viime talvena meillä oli projektina opettaa tyttöhevonen reen eteen. Oppi meni perille, kesällä hankittiin uusi rekikin ja kaadettiin metsästä vara-aisat. Nyt olisi mittatilaus länget, pari rekeä, rekikelpoinen hevonen, mutta ei lunta. Tasan ei käy onnenlahjat, vai miten sitä sanotaan? Syksyllä myös askartelin hevosille talvitarhan laajennuksen tuonne laitume puolelle, mutta eihän niitä sinne voi päästää, kun hukkuvat mutaan. Oja (jota pitkin muutama vuosi sitten ponit karkailivat) on tulvinut vähintään kertaviikkoon. Upouusi ratsastuskenttä muistuttaa ennemmin kahluu-allasta kuin kuivaa hiekkabaanaa. Kun vesi on niin korkealla, ettei ole paikkaa mihin  vettä valuttaisi. Voitte vaan arvata, miltä koirat näyttävät hetken ulkoilun jälkeen...

kuvassa tyttöhevonen sinä pienenä hetkenä kun oli pakkasta ja ku(u)raa

Kummallisesta talvesta johtuen, kaikki sääennustukset on hiukan epävarmoja. " jos ei pauka Paavalina eik oo kylmä kynttelinä, niin ei ole suvea lainkaan". Että sitä tässä jännitetään, tuleeko kesää ollenkaan? Ja sitä, että jos talvi tulee, niin kuinka kovana se tulee? Vettä kun on satanut melkein sen kolme kuukautta putkeen, niin maa on melko märkää. Tähän kun se paukauttaisi siperian suunnalta pikku pakkasjakson, niin talokin varmaan siirtyisi muutaman metsin roudan vuoksi. Pikkulinnut ovat kyllä vahvasti jo kevätfiiliksissä. Olen niille huudellut, että "NYT HILJAA!! Ei ole vielä kosio-aika!".

Se hyvä puoli tässä pitkässä marraskuussa on, että on ehtinyt vähän tehdä puhdetöitäkin. Lampaiden villaa olen aiemmin lähinnä myynyt hevosten jalkoihin käärittäväksi ja tehnyt joitain huovutustöitä, mutta nyt olen innostunut kehräämään. Illat pitkät istun keittiöjakkaralla ja syötän villaa värttinään. Koska hermot (ja sorminäppäryys) ei mitenkään riitä sellaiseen hienoon lankaan, teen hiukan paksumpaa nyöriä. Siitä voi sitten askarrella erilaisia taluttimia eläimille ja onpahan muutama muukin ajatus alkanut päässä jalostumaan. Katsotaan kuinka pitkälle tämä marraskuu jatkuu, ehdinkö toteuttamaan suunnitelmani.