Odottelen tässä kellonviisareiden siirtymistä eteenpäin. Mitään en osaa aloittaa, eikä oikein kahvikaan maistu. Kohta on aika lähteä eläkeläiskissa Pörröhännän kanssa viimeiselle matkalle. Koko talven on ollut hieman vaisu. Nukkui paljon ja söi kuin hevonen. Mutta sellaista se eläkeläisen elämä on. Vasta muutama päivä sitten havahduin asiaan. Pörröhäntä on lakannut syömästä. Se on entisestään laihtunut, eikä minkään sortin sapuska maistu. Ei edes jauhelihakastike. Se miksi en asiaa aiemmin huomannut, vaivaa minua. Tuli kuitenkin aina rutiininomaisesti ruokakipolle totuttuina aikoina. Rähjäsi ja kerjäsi nakkia samalla kun Minttu-koira sai lääkkeensä. En vain huomannut, että jätti ne annetut ruuat syömättä. No, enää tunti, niin Pörrö pääsee paremmille hiirestysmaille. Täytyy sanoa tontuille ja keijuille, että pitävät huolen kissasta. Se on ollut loistava hiirikissa, varottanut käärmeistä, hoitanut lapsikoirat ja huolinut kaikki karvaiset ja sulkaiset laumaansa. Toiminut ylimpänä tipuvahtina, herätyskellona  sekä saunan lämpömittarina. Ja pitänyt nuoret miehet kurissa ja nuhteessa ihan vaan omalla olemuksellaan (kyllä, iso mieskin väistää kissaa, kun kissa näyttää riittävän vihaiselle). Kyllähän niitä yhteisiä vuosia kertyikin. Kaikki 17 vuotta. Se on pitkä aika kissanelämää.

Ja ettei totuus näiden (toistaiseksi) elävien kanssa unohtuisi, niin Minttu-koiralla on haava niskassa. Meillä oli pääsiäisenä koiratappelu. Kaverin koira oli taas tulossa hoitoon ja tarkoitus oli yrittää koiria yhteen hallitussa tilanteessa kuonokopat päässä. No kuinkas kävikään? Nuorin lapsista kyllästyi eläinten tarkailuun ja päätti mennä autoon istumaan. Sieltä sitten hoitokoira livahti omineen pihalle. Itse olin muiden lasten kanssa katsomassa ponia, kun yksi pojista kysyy "miten tuolla pihalla on kolme koiraa?" KOLME?? Siellä ne Santerin kanssa varpustelivat ja mittailivat toisiaan. Saman tien menee Minttu-koira katsomaan tilannetta ja jostain kumman syystä tämä vieras uros käy nartun päälle. Ei muuta kun yrittää saada jotain käteen heitettäväksi väliin. Siinä tilanteessa ei edes ämpäriä osunut kohdille vaan ihan itse piti mennä keskelle koiratappelua. Minttu makasi alimmaisena ja huuti kuin syötävä, vieras uros oli niskassa ja kaulassa kiinni ja Santeri-polo yritti vetää Minttua pois tilanteesta takajalasta. IRTIPERKELEttä tuli hieman huudettua, ennen kuin muu väki havahtui sisältä tilanteeseen. Säikähdyksellä ja haavalla selvittiin, onneksi.