Tässä on nyt pari viikkoa painettu tuli hännän alla, siksipä ei juuri kuulumisia ole ehtinyt kirjailla. Tai muutaman kerran olen aloittanut, mutta en ole kahta lausetta pidemmälle päässyt. Kesähevoset palautettiin kotiisa ja Louho lähti talvitalliin. Sitten tehtiin vähän oravannahkakauppaa eli heinäpellolla tuli vietettyä taas jokunen päivä. Seipäältä alas ja karhille, paaliin, paalit kyytiin ja puretaan suojaan. Yläselässä tiesi taas tehneensä. Nyt on lampaille iso osa talviheinistä katon alla joten kyllä kannatti. Sitten on siivottu pihaa. Sitä karmeaa purkulautakuormaa joka makasi viikkotolkulla tuossa kaiken keskellä. Ja raivattu nurkkia, sillä meillä vietettiin eilen Ravintolapäivää ja pihallamme oli Pop-up maalaisravintola Kukkokiekuu.

Olipa melkoinen kokemus! Positiivinen sellainen, vaikka muutamaan päivään ei paljoa ehtinyt syödä, saati nukkua. Pakastimesta kaivettiin esiin viimeiset lampaanpaistit ja hiukan naapurinlehmää. Sitten perunaa, porkkanaa, lanttua. Reko-ringistä kurkkuja ja tomaattia, omasta veneestä salaatit. Metsästä mustikkaa ja vadelmaa ja pakastimesta viimevuotiset puolukat, joista vielä edellisenä yönä keittelin vispipuuroa. Aamulla painettiin juoksujalkaa pitkin pihaa asettelemassa liinoja pöytiin, kantamassa tavaraa paikalleen ja tietysti kukkia. Onneksi Minttu-koira herätti minut ajoissa sunnuntai-aamuna, sillä muuten en olisi kaikkea ehtinyt tehdä. Lihapadat siis valmistuivat edellisiltana ja yönä ja aamulla sitten rupesin urakoimaan marjapiirakoita.

Kello tuli 11 ja yhtään vierasta ei näy. Alkoi jo hieman kylmäämään, että syötäisiinkö tässä itse seuraavat viikot ja kuukaudet pelkkää lihapataa ja marjapiirakkaa. Mutta ei, pian ensimmäinen auto kurvasti pihaan ja siitä se hulina sitten alkoi. Tuli tuttua ja tuntematonta. Kaikkien kanssa en valitettavasti ehtinyt edes puhelemaan, mutta onneksi työkaveri hurautti tänne taksilla (!) ja kertoili eläimistä sen minkä tiesi. Isäntä keskittyi myös vieraiden viihdyttämiseen ja tarinoi eläimistä ja talosta. Kanat ottivat tilaisuudesta kaiken irti ja norkoilivat pöytien vierellä. Joku jo kysyikin että eivät kai nämä kerjää? Eeei tietenkään, katsovat vaan, jos jotain sattuisi tippumaan. Ruoka teki kauppansa, ihmiset näyttivät viihtyvän ja lapsista oli hurjan hauskaa, kun pääsivät silittelemään ja rapsuttamaan eläimiä. Myös Hilima-raktori oli varsinkin poikalapsien suuressa suosiossa. Toiset kävivät vain syömässä ja toiset viihtyivät pidempäänkin.

Myös Minttu-koiran entiset omistajat poikkesivat käymään. Koiran reaktio oli uskomaton. Ensin vähän haukuttiin, että ketä te olette? Sitten tarkka nuuskiminen ja siitä se huuto ja riemu repesi. Hei jee!!! Minähän tunnen nämä ihmiset! Minttu ei tiennyt mitenpäin olisi ollut ja selvästikin tyttärellä oli ollut ikävä Minttua. Halailivat toisiaan ja Minttu pussaili naaman märäksi. Minttu, jonka käytöstä ´moisessa ihmispaljoudessa hieman etukäteen jännitin, käyttäytyi esimerkillisesti koko päivän. Sai jopa kehuja, kuinka kiltti ja hieno koira hän on. Meidän Minttu, joka on tullessaan ollut agressiivinen ja arvaamaton. Ilmiselvästi maalaisilmasto tekee kaikille hyvää.

Seuraavana ravintolapäivänä olen viisaampi järjestelyiden suhteen. Ehdottomasti tälläinen tapahtuma järjestetään toistekin. Nytkin jäi paljon tekemättä, sillä aika ei vaan kaikkeen riittänyt. Pieni kirppis minulla oli tehtynä lampolaan, mutten ehtinyt hinnoitella esineitä, joten sen tuotto oli puhdas nolla. Nyt pitäisi vaan raahata ne tavarat pois ja löytää niille jokin säilytyspaikka. Sitten piti olla lapsille leikkinurkkaus. Hevosenkengän heittoa, käpylehmien ja kaarnaveneiden tekoa. No, ensi vuonna sitten. Nyt on jotenkin outoa, kun ei tarvitse sännätä täysillä paikasta toiseen ja muistaa kaikkia asioita. To do-listat on revitty ja minulla olisi nyt pari viikkoa lomaa. Mitähän sitä sitten askartelisi aikansa kuluksi....?

Kaneli ja Hermees kerjuulla