Tuossa perjantaina tuli sellanen olo töissä, että voisi hilpasta kotiin aikaisemmin. Yritin saada vielä jotain järkevää aikaiseksi, mutta lopulta luovutin ja lähdin ajamaan kotia kohden. Siinä kilometriä ennen kotia näkyi hevosen jälkiä tiellä. VOI PERHANA!!! oli ensimmäinen ajatus. Kotona sitten tallin ovet on selällään ja tarha tyhjä. Nopea koirien pissatus ja hevosten etsintään. Onneksi on sellaiset kelit, että jälkiä on helppo seurata. Ja vauhtikin on ollut sen mukainen että jälkiä on jäänyt. On saattanut lähistöllä touhuava metsäkonekuski hämmästyä näkemäänsä...

Jälkiä seuratessa vastaan tuli auto jonka kuskilta kyselin mahdollisia näköhavaintoja. Juu, tuolla ne metsässä ovat. Mene vielä kilometri ja käänny oikealle, sieltä tukkipinon takaa näkyy. Ei muuta kun kenkää toisen eteen ja huutelemaan. Aikani siellä kuljettuani ja huudeltua, kuului IIIIHAHAA! ja hevoset tulivat laukaten luokse. Me ollaan oltu retkellä! Onko namia? No oli. Leipää hevosille kun niin kiltisti tulivat luokse ja lähdettiin sitten yhdessä tallustamaan kotia kohden. Louho joutui talutukseen ja tyttöhevonen sai juosta vapaana mukana.

väsynyt karkulainen

Koska Louho ei ole lainkaan niin ketterä ja notkea liikkeissään kun tyttöhevonen, niin se oli tietenkin retkellään pudottanut kenkänsä ja saanut haavan jalkaansa. Pesin haavasta ylimääräiset liat pois, tukko lampaanvillaa päälle. Sitten muovipussi estämään kosteuden pääsyä ja pinteli vielä päälle ja takaisin aitaukseen. Yöksi askartelin saman kääreen ja aamulla laitoin vain hiukan tervalaastaria suojaamaan haavaa. Näyttäisi olleen tehokas hoitokeino, sillä jalka on nyt kuin ei mitään olisi ollutkaan.

Kengänetsijäkoira

Sitten se retkellä irronnut kenkä. Edelliestä kengityksestä on kulunut vasta 4 viikkoa ja toiveissa oli joskos híukan pidemmäksi kengitysvälin saisi. Siis kengän etsintään. Yleensä se on täysin toivotonta, mutta joskus saattaa tuurilla löytää. Koirat matkaan ja seuraamaan hevosten jälkiä. Ovat nähtävästi menneet tuolla metsässä melkoista hyppyloikkaa. Katselin siinä jälkiä ja yritin paikallistaa, missä kohdilla on kavio maata tavoittanut, kun Halti kiinnostuu myös sammalikosta. Pysähtyy yhteen kohtaan, kaivaa kevyesti tassulla ja tökkii kuonolla. No siellähän se kenkä oli, hautautuneena sammaleen sisälle! Hirveästi kehuja koiralle ja palkkioksi kuivaa leipää. On meillä vaan taitava koira. Itse kun en lainkaan osaa opettaa esine-etsintää, muttei nähtävästi tarvitsekaan kun koira osaa sen ihan itse.