Morjensta Farmilta pitkästä aikaa!

Kirjoittelin tuossa loppuvuonna lukemattomia luonnoksia, mutten saanut mitään julkaistua. Tuntui että asiat eivät ole päätöksessä, jotain tulee vielä tapahtumaan. Mistään ei tuntunut saavan oikein otetta. Oli vaan pimeää, kylmää ja märkää. Ärsytti ihan kaikki. Ratsastamaan ei juurikaan päässyt, kun ihan joka paikka oli täynnä liejua ja mutaa. Samasta syystä lampaat ovat olleet teljettyinä sisälle, etteivät vettyisi. Kanalassa alkoi tulla kolmelle kukolle ahdasta, joten yksi niistä pääsi vielä pölkylle.

Hyvä ystävä muutti samassa rytäkässä pois lähiseudulta ja jätti ison aukon sosiaaliseen elämään. Muutossa toki piti auttaa ja se olikin melkoinen hässäkkä. Laumallinen hevosia piti uudelleen sijoitella ja kuljettaa. Kesyttää varsa kuljetuskuntoon ja olipa meillä toisen ystävän tamma ja varsa muutaman yön hätämajoituksessakin. Onneksi oli vielä kelejä pitää hevosia silloin ulkona. Myönnettäköön, että hiukan oli stressaavaa aikaa.

Samaisista syistä jäi pyöreät juhlimatta ja Kekri viettämättä. Ei vaan yksinkertaisesti ollut energiaa mihinkään ylimääräiseen. Tällä kertaa osasin olla itselleni kiltti ja päätin olla stressaamatta kaikkea sitä mitä muka "pitäisi". Ei tarvitse, jollei jaksa tai huvita. Hevosten kanssa vietettiin maastakäsittelyn marraskuu. Sillä sain itseni huijattua, ettei ole pakko ratsastaa.  Myönnettäköön, etttä se maastakäsittely venyi pitkälle joulukuuhun. Pieniä pätkiä kipusin hevosten kyytiin, muttei mitään treenipakkoa. Tietyllä tapaa se teki hyvää. Joulua kohden alkoi taas energiaa kertymään ja asiat muuttuivat taas mielenkiintoisiksi.

Jossain välissä syksyä naapurin Lempi-lammaskin muutti meidän laumaan. Se sattuikin sopivasti, koska tänä syksynä jätin uuhet tyhjiksi eli viettävät välivuotta poikimisessa. Mietitään sitten kesemmällä lammaskuvioita paremmin. Lempihän oli Ainolle ja Elville jo ennestään tuttu, joten laumaan sopeutuminen kävi helposti. Hieman arka Lempi oli alkuun, mutta nopeasti oppi, ettei meitä tarvitse pelätä. Pikkuhiljaa totutettiin Lempiä  sorkkien nosteluun ja muuhun käsittelyyn. Kuivat leipäpalat olivat suuri apu kesytyksessä.

Elettiin vuoden viimeisiä päiviä, kun katastrofi iski. Olin juuri tullut koirien kanssa ulos ja aloin  siivota tallia. Minttu oli mukana sisällä tallissa ja Santeri touhusi jotain omiaan siinä pihalla. Yhtäkkiä pihalta kuuluu VIU, kun Santeri vinkaisee. Säntäsin heti katsomaan, että mitä tapahtui. Muutamassa sekunnissa vinkaisusta olen tallista ulkona ja näen Santerin tärisevän portailla valtavan kokoinen haava kyljessään. Nopeasti koiran luo ja painamaan haavaa kiinni ja samalla huudetaan keuhot tyhjiksi isännälle, että tulisi ulos auttamaan. Isäntä pitelee koiran kylkeä, kun itse etsin jotain sidetarpeita ja soitan samalla päivystävää eläinlääkäriä. Pyyhkeistä paineside kylkeen ja miljoonaa päivystykseen.

Santeri rauhoitettiin ja me lähdimme isännän kanssa kahville, eli jätettiin eläinlääkärille työrauha. Hetken päästä soi puhelin, koiran vammat ovat odotettua isommat. Takaisin leikkauspöydän ääreen ja tekemään päätöksiä. Haava ei ollutkaan pelkkä viilto, vaan haavassa oli 3 reikää, joista taaimmainen oli todella syvä. Päätettiin nukuttaa koira syvempään uneen ja lähteä tutkimaan, onko siellä suurempia vaurioita munuaisissa tai vatsaontelossa. Aika pian hengitysputken laiton jälkeen Santerin hengitys vaikeutui ja keuhkoista tuli rusehtavaa nestettä. Oli tehtävä se ikävä viimeinen päätös ja Santeri siirtyi paremmille paimennusmaille.

Melko järkyttyneinä sieltä sitten kotiin palattiin ja alettiin tutkia pihaa suurennuslasilla, mikä moisen olisi voinut aiheuttaa. Molemmilla oli mielessä, että pihalla täytyy olla jotain, mihin koira on itsensä loukannut. Ei löydy mitään. Ei minkäänlaista terävää esinettä, ei verta tai karvoja missään. Tontin reunalta isäntä löytää ilveksen jäljet. Epäilys petoon alkaa ottamaan jalansijaa. Naapureita käy ihmettelemässä ja soitetaan petoyhdyshenkilölle. Ja poliisille. Pohditaan asiaa, miksen minä nähnyt mitään eläintä, vaikka sekunneissa olin pihalla. Ja että ilveskö tulisi keskellä kirkasta päivää ja vielä pihasta, missä on elämää, hakemaan koiraa. Ja että petotestattu koira ei reagoisi mitenkään maata pitkin tulevaan petoon. Kuvan nähtyään petoyhdyshenkilö epäilee sutta. Itse en siihen usko. Vaikka niitäkin tässä nurkissa pyörii, niin ei, ei sitten millään ole mahdollista.

Sitten joku sanoo sanan kotka. Helvetti. Se on oikeastaan ainut mahdollinen heti ufon ja kummituksen jälkeen. Tätä on nyt spekuloitu pitkään ja hartaasti. Voihan se olle, että kotkalle on tullut virhearviointi saaliin koossa. Eikä koira välttämättä osaa reagoida ylhäältä tulevaan hyökkäykseen. Noita kotkia tässä on pyörinyt. Molempia versioita. Ja nyt muutamana päivänä olemme nähneet kotkan todella läheltä ja lähellä meidän taloa. Olisiko sitten niin huono tilanne ruuan suhteen noilla linnuilla, että alkavat tekemään epätoivoisia yrityksiä. Tiedä häntä.