Koska kaikki asiat on tässä viimeaikoina vaan roikkunut, niin piti ottaa härkää sarvista ja alkaa hommiin. Kanala ja lampola on nyt pesty ja maalattu. Viime talvena ostin sammutettua kalkkia sen lintuflunssan varalle. Lenssua ei meille tullut, joten päätin kokeilla tehdä elämäni ensimmäiset kalkkimaalit. Otetaan ämpäri, paiskataan pohjalle jokunen litra kalkkijauhetta, vettä perään ja sekoitetaan. Annetaan tekeytyä ainakin yön yli. Melkoista myrkkyähän tuo sammutetu kalkki jauheena on, joten piti ihan hengityssuojain askarrella. En jaksanut pidättää hengitystä riittävän kauaa. Kokeilin kylläkin. Sitten vaan sutimaan sitä vaaleanhaaleaa vettä seinille. Melko epäilyttävältä se näytti, tai ennemminkin märältä. Tovin siinä sudilla seiniä kasteltuani alko epäilys kalvaa enemmän ja pieni tauko oli paikallaan. Lampola nimisessä fb-ryhmässä kehoitetaan aina ensin keittämään kahvit ja katsomaan sitten uudestaan, jos jokin asia epäilyttää. Siis kahvi tippumaan ja jännitys nousee. Että tuliko siitä valkoinen vai märkä?

No tuli niin valkoinen että innostuin hommasta ehkä vähän liikaakin. Nyt sitä maalia on sudittu moneen paikkaan. Kanala ja lampola ovat huomattavasti valkoisemmat kuin aiempina vuosina. Kattoa myöten. Ja pitihän se tallin uudelleenrakennus aloittaa maalaamisesta. Järkevää, eikö totta! Hevoset olivat kovin kiinnostuneet tapahtuneesta ja osallistuivat vähän liikaakin hommaan. Tunkivat koko porukka pihattoon sisään ja ahtaaksihan tuo kävi, kun pässipojatkin halusivat katsoa mitä tapahtuu. Jouduin siinä hieman komentamaankin, että kuinka käyttäydytään ahtaassa tilassa. Toisille ei luimita eikä kiukutella. Kaikilla on yhtäläinen lupa olla hommassa mukana. Louhoa jouduin heittämään sudilla, että lakkaisi komentamasta pienempiään. Ja vähän tuupppia pois edestä. Se on huomattavasti mukavampi sitten purkaa vanhaa ja rakentaa uutta, kun edes yksi seinä tuo lisää valoa talliin.

Mansikkamaa tuli myös kitkettyä rikkaruohoista ja päivänkakkaroista. Laiduneläimet saivat samalla leikata nurmikkoa ja leikkiä puutarhatonttuja. En millään olisi malttanut nyppiä niitä kukkia pois, kun kasvavat niin valtoimenaan mansikoiden keskellä. Mutta pakkohan se oli, kun mansikat eivät saaneet yhtään valoa. Kesän ensimmänen mansikkakakkukin on tehty ja kanoille tuli siitä lopusta järjestettyä kesäjuhlat. Herkkua oli. Hunaja on nyt vierottanut tipunsa ja aloittanut muninnan. Hurraa! Ei tarvitse enää kaupan munia ostaa. Nyt vaan odotellaan Hiilin tipujen kasvamista, niin nähdään ovatko kanoja vai kukkoja. Toisesta ryhmästä meille jää kaikki kanat ja toisesta ryhmästä on tarkoitus jättää yksi kukko kasvamaan omiin tarpeisiin. Siis huolehtimaan kanoista. Ovat kovin levällään nyt, kun kukkoa ei ole.

Olkapään kestävyyttäkin on pitänyt testata. On kaadettu vesuri-käsisaha menetelmällä kuusia. Keitetty taas oksia sitomistarpeiksi ja rangat sitten tolpiksi ja riu'uiksi aitaan. Piha-aita on muutamaa riukua vaille valmis! Kyllä se jo isommat eläimet sisällään pitää, joten ei paniikkia lopusta. Kestävyystesti jatkui perinteisillä heinätöillä, eli niittoa ja seipäälle nostoa. Niittämisestä se vähän otti itseensä, mutta muuten tuntuu toimivan. Vajaa kolmannes jäi alasta niittämättä, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Heinä on pitkää ja lakoontunutta paikoin. Sopivaa kohtaa ei meinaa löytää ja ne perhanan paarmatkin on saapuneet. Mutta jokainen täysi heinäseiväs on aina säästöä lompakkoon talvea ajatellen. Pitihän sitä käydä myös kaverilla heinätalkoissa. Tällä kerta keskityin enemmän kuvaamiseen kun huhkimiseen, vaikka jokusen paalin sain kyytiin ja latoon kannettua. Tärkeitä kuitenkin, että meillä oli hevonen traktorin apuna kuljettamassa paaleja pellolta latoon.