Käsi on vapautettu kantositeestä, HURRAA! Ja nyt sitä sitten saa heilutella joka suuntaan, mutta voimaa ei saisi käyttää. Kyllä helpotti montaa asiaa, kun saa taas käyttää oikeaakin kättä. Vaan eihän se käsi mitään käskyjä kunnolla ota vastaan. Ei nouse sinne minne pitäisi, laajemmat liikkeet vihloo olkapäätä ja lääkkeitä kuluu taas. Mutta kai se siitä, kun alkaa pikainen aitojen rakennus. Hevosille aitasin jo pienen lohkon tuosta pihalaitumesta, että pääsevät etsimään muutamaa vihreää kortta. Ja jos ei löydy, niin on ainakin tilaa juosta.  Lampaatkin ovat päässeet ulkoilemaan pikkuaitaukseen. Heillekin pitäisi aidata pala laitumesta, että pääsevät pässipojat harjoittelemaan mitä sähkö tarkoittaa.

Hunajan tiput ovat jo kovin vilkkaita ja piipittäen juoksentelevat ympäri kanalaa. Siinä sitä onkin emokanalla hommaa, kun yrittää pitää lapset pois muiden luota. Hunaja näyttää lähinnä metsolle, niin pörhöllään kaikki sulat ovat pyrstöä myöten. Muilla kanoille ei siis ole mitään asiaa tipujen luo. Paitsi Hunajan hautoneella Lumialla. Mummokana saa tulla katsomaan tipuja, eikä hänelle pörhistellä ollenkaan. Ihmeelllisiä ovat kanojen suhteet. Että se pieniaivoinen eläin osaa yhdistää yhden kanoista omaksi emokseen, vaikka kuoriutumisesta on jo useampi vuosi. Aikuiset kanat on jo vapautettu häkkiin nauttimaan auringosta. Uusi kukkomme Haades heräsi ulkoilun ja auringon myötä kukoksi. Esittelee pesiä kanoille, tarjoilee ruokaa ja vihdoin keksi myös seksin eli peukut pystyyn, saa nähdä tuleeko taas tipuja. Himohautoja Hiili on taas läsähtänyt pesään. Toivotaan nyt, että hän saisi edes yhden tipun aikaiseksi. Onhan sitä jo moneen otteeseen yritettykin. Ainut vaan, että Hiili oli kanoista ainut joka munii, että täytynee taas lähteä kauppaan ostamaan syömämunia. Kun ottaa omat kanat, niin munia kuulema tulee ovista ja ikkunoista. Paskat, sanon minä. Jos ne ei ole tauolla tai jo liian vanhoija, niin sitten ne hautoo, hoitaa tipuja tai on vaan huvikseen munimatta.

Käden vapauttamisen myötä sain taas luvan ajaa autoa ja mikä parasta, kiivetä hevosen selkään. Koska noiden omien kanssa ratsastaminen ei aina suju kuin tanssi, päätin kokeilla kyytiin kiipeämistä vähän turvallisemmalla yksilöllä. Kaverilta löytyi vanhempi kivitalonkokoinen herrasmiesruuna, joten sinne siis. On se kumma, miten tietyt asiat tulee selkärangasta, eikä suinkaan käskynä aivoista. Todellakaan tuo käsi ei nouse, no hyvä jos oman naaman korkeudelle käskystä, mutta kun tuli aika nousta satulaan, löysi oikea käsi paikkansa sieltä satulan päältä. Meni sinne ihan itsekseen, ajattelematta. Hyvin sitä pystyi liikuttamaan ne pienet liikkeet, mitä kiltin hevosen kanssa vaadittiin, mutta melkoisen säryn sai aikaiseksi. Eli ihan vielä ei ole aika stuntratsastuksille. Omat ja villit vieraat saa vielä odottaa hetken parantumista.

Niin, tuo Louho-hevonen alkaa olla tylsistynyt. Hän on opetellut erilaisia solmuja tässä loman aikana. Eikä suinkaan ole opetellut tekemään niitä, vaan avaamaan. Nyt aukeaa jo hienosti monenkertaiset umpisolmut ja osaapa ruuna jo avata lukitut vetosolmutkin. Vaikken ole yrittänyt pitää mitään kovin tarkkaa aikatauilua heidän elämässään, niin kyllähän hevosen ainakin omasta mielestään pitää päästä ulos viimeistään seitsemältä aamulla. Ja tulla talliin kahdeksan jälkeen, vaikka ulkona olisi vielä heiniäkin jäljellä. Jollei palvelija ole ymmärtänyt hevosen tarpeita, tulee hevonen itse ilmoittamaan, että NYT olisi aika. Avaa siis portit ja siirtyy tähän etupihalle. Tänä aamuna Santeri-koira tuli herättämään, mikä on poikkeuksellista. Santeri kyllä yleensä nukkuisi vaikka kuinka pitkään, ennemmin meillä Minttu-koira herättelee aamupissalle. Asiasta se koira herätti. Siellä taas seisoo hevonen etupihalla. Poni onneksi oli pysynyt karsinassaan. Kovin huolissaan en vielä tuosta karkailusta ole, kun ei se pihaa pidemmälle lähde ja huuutaessa tulee laukaten luo.