On nämä kanat kyllä kummallisia. Nyt meillä ei sitten muni yksikään kana, kun Hunaja meni ja valtasi Hiilin pesän ja jäi sinne hautomaan. Itseasiassa niiden tipujen olisi jo pitänyt kuoriutuakin, muttei mitään ole tapahtunut. Läpivalaisussa näyttää että tipu on sisällä, mutten tiedä onko hengissä. Pitänee tutkia asiaa tänään paremmin. Ainut vaan, että tuo Hunaja on pirun kiukkuinen jos hänen muniaan sorkitaan. Ottaa nokalla kiinni kämmennahasta ja ravistaa. Alle saa katsoa, muttei puuttua muniin. Siis valoa munille tänään.

DSC01496.jpg

Onneksi kelit alkoivat kuivua. Aurinkoa, tuulta ja öisin pikkupakkasta niin lähtee tulvakin tasaantumaan. Vesi nimittäin nousi puoliväliin tarhaa ja pitkälle pellolle. Isäntä on lanannut tuota ojaa traktorin kanssa, että saisi pahimmat padot avattua. Ja ihan mahdottoman liukastakin on ollut. Hevosten tarha sentään on pysynyt käyttökuntoisena siltä osin kun ei ole veden vallassa. Poninn puolesta sitä olen hiukan jännittänyt, hällä kun ei ole niitä talvikenkiä, mutta hyvin on poni pärjännyt ilmankin. Louhosta irtoaa karvaa runsaasti ja ponikin alkaa pikkuhiljaa talviturkkiaan pudottamaan. Jännittävää nähdä, minkä näköinen poni sieltä turkin alta kuoriutuu. Lehtiharava on osoittautunut mitä parhaimmaksi karvanraaputusvälineeksi. Hevoset nauttii, karva ei tartu omiin vaatteisiin, mutta irtoaa kuitenkin hyvin.

DSC01489.jpg

Karitsoiden kanssa kävi vähän surkeasti. Elvin uuhet eivät selvinneet. Olivat alusta asti heikon oloisia, silmätkin jotenkin sameat. Ensimmäinen kuoli reilun vuorokauden ikäisenä ja toinen vuorokausi siitä eteenpäin. Kaikkemme kyllä yritettiin. Karitsa sai päälleen lisälämmitystä eli huovutetun loimen. Sitä pakkojuotettiin useita kertoja päivässä Elviltä lypsetyllä maidolla, muttei silti selvinnyt. Surku. Nyt on sitten vain pässipoikia jäljellä. Ja juuri kun olin suunnitellut jättäväni yhden uuhen itselle kasvamaan. Täytyy katsella, ostaisiko sitä sitten yhden uuhikaritsan tuossa kesänkorvalla.  Kerintääkin olen jo aloitellut. Hermo vaan meinaa itseltä mennä, kun tuo käsi ei käänny ja turkit ovat varsin takkuisia. Viikko aikaa saada kaikki valmiiksi ennen leikkausta.

DSC01555.jpg