Talvea alkaa tehdä farmillekin. Taas täytyy tilkitä nurkkia talossa ja tallissa. Jotain ratkaisuja täytyy vielä hevosille keksiä, että juomavesi pysyisi sulana kovemmillakin pakkasilla. Nyt kun yöllä oli pakkasta -15*c, oli hevosten vesiastioiden pinta jäässä. Toki "yökin" oli pitkä, kun en ihan viideltä jaksanut vielä nousta heitä ulos päästämään. Lunta vain saisi kipeästi tulla lisää. Onhan sitä jo huimat sentin verran kertynyt. Hankaloittaa tuota hevosten liikutusta tuollainen koppurainen maa. Ja tiet on ihan peilijäässä, niin koppiakaan ei uskalla auton perään laittaa, että maneesille pääsisi ratsastamaan. Prinssi poloa ei nyt paljoa pääse liikuttamaan, kun kengittäjän kanssa päätimme jättää ponilta kengät pois talveksi. Pienen ponin kavionpohjiin sattuu moinen koppurainen maa. Onneksi tuossa tarhassa on tasaista pohjaa, niin ei tarvitse ponin jokaista askelta varoa.

DSC08856.jpg

Johtuen tästä kovasta ja koppuraisesta maasta, on Louhokin hieman kerännyt virtaa itselleen. Hevosen jännittyessä meinaan itsekin alkaa jännittää, mutta olen ratkaissut asian laulamalla. Säälipisteet kyläläisille, sillä lauluääneni ei ole kovin kehuttu, ennemminkin toisin päin. Jo ihan pienenä minulle tehtiin selväksi, etten osaa laulaa. Äiti oli minut laittanut musiikkiluokalle, kun kuvitteli musikaalisuutensa periytyneen. Ei ollut. Vieressä istuva tyttö lähes itki, kun ei voinut laulaa vieressäni, koska lauloin niin epävireisesti. No onneksi äitikin ymmärsi asian ja jatkoin elämääni (julkisesti) laulamatta hyvinkin pitkään. Kunnes taas tuli tilanne, jossa oli pakko laulaa. Maatalouskoulussa karjamestari pakotti minut laulamaan Auringonpisama nimiselle lehmälle. "Heru lehmä, lypsä lehmä..jne". Tovin kuluttua karjamestari poistui paikalta mutisten "no, äänellään se variskin raakkuu". No kuitenkin laulamisesta on apua hevosen selässä jännittämiseen. Louhon suosikiksi on noussut kansanlaulut pienillä muunnoksilla. " Minun heppani kaunis on, vaikk on vähän pöykkö, hei luulia illalla, vaikk on v'ähän pöykkö. Ja kun minä vien sen kilpailuihin, niin tuomaritkin nauraa. Hei luulia illalla tuomaritkin nauraa."

DSC08918.jpg

Blingblingiä

Pitänee taas siirtää riistakamera yöksi talliin. Prinssi on ollut muutamana yönä kovin levoton. Vesiastia on nurin ja ruokakippo rikottu. Näkisi vähän mitä se siellä touhuaa. Ja olipa tuo Houdini onnistunut pelaamaan eräänä yönä ovensakin auki. Vaikka se on monessa umpisolmussa ja tuhannesti narulla kierretty kiinni. Hakaahan hänelle on turha oveen laittaa, kun avaa sen nopeammin kun kissaa ehtii sanoa. Ja joku tuolla tallissa yöllä käy. Epäilen 4-jalkaiseksi vierailijaa. Hevosten aamueväät on usein kaadettu ja astioita siirrelty. Tai sitten meillä on tosi sotkuisia tallitonttuja.