Tervehdys farmilta.

Meillä on uusi asukas, kissanpentu. Pörröhännän poislaiton jälkeen aloin lähes fanaattisesti etsiä uutta kissaa. Muutamasta olin jo soittamassa, kun huomasin kaverilla ilmoituksen kissan tiineydestä. Siispä pian varaamaan yksi tyttöyksilö meille. Odottavan aika on ollut pitkä, mutta nyt tuvan nurkissa kirmaa taas pikkukissa. Melko villi tapaus, niinkuin kissanpennun  kuuluukin. Juostaan rallia, roikutaan verhoissa ja kokeillaan käpälällä kaikkea vastaantulevaa. Minttu-koira rakastui pikkukissaan ensisilmäyksellä ja vahtii pientä nyt herkeämättä. Hoitaisikin, jos kissa niin pitkään paikallaan pysyisi. Santeria uusi tulokas hieman jännittää, mutta hiukan on jo uskallettu nuuskia varovasti. Hiljasta olin ihan varma, että suurinpiirtein tappaa pennun heti kun näkee. Ei tappanut. Murisi kyllä, mutta väistää ja poistuu paikalta. Ei kuitenkaan nii kovin nokkiinsa ottanut, että olisi karannut kotoa. Eiköhän tämä tästä. Ensi viikonloppuna on sitten kissanristiäiset, sillä aina on aihetta juhlaan.

DSC07962.jpg

Pässejä ollaan käyty moikkaamassa saaressa. Hyvin pärjäilevät. Heiltä on hauskasti auennut villa, kun siellä avomeren puolella oleskelevat. Siis villan tapulin päät ovat auenneet tapulista ja hapsottavat ympäriinsä. Saaas nähdä, kuinka nopeasti villiintyvät ja saako niitä edes syksyllä kiinni. Naapurin Lempi-lammas tuntuu olevan kovin tyytyväinen, kun on päässyt lammaslaumaan. Jättää Teppo-vuohen muihin hommiin ja kulkee mieluiten Elvin perässä. Malttaakohan tuo meiltä muuttaa lainkaan pois?

DSC07855.jpg

Terapiaponien kesäloma on ohi ja he palasivat eilen illalla takaisin kotitalliinsa. Olipa varsin mukavia ja fiksuja poneja! Pienempi Alma-poni oli alkuun kovasti loman tarpeessa. Halusi olla vain pelkissä eläinkontakteissa ja se hänelle suotiin. Tottakai ruokittiin ja tarkastettiin päivittäin ja pestiinkin muutamaan otteeseen, muttei muuten häiritty. Loppuaikoina Alma alkoi jo hakeutua ihmisen seuraan, joten loma lienee tullut tarpeeseen. Täytyy myöntää, että tämä oli varsin toimiva lauma. Toivottavasti pysyy samana ensi vuonnakin. Koska meillä on taas ollut varsin kuivaa, olen jo heittänyt laiduneläimille lisäruokaa. Kohta täytynee virittää noihin ojiin jotain estettä, kun ovat päässeet taas kuivumaan. Kuivaa ojanpohjaa pitkin livahtaa lammas ja hevonen kovin herkästi karkuteille.

DSC07123.jpg

Sitten on se aika vuodesta kun pitää taas kyykkiä pitkin metsiä. Mustikkaa on mukavasti ja osa jopa isojakin. Vadelmaa notkuu pensaat pullollaan ja olen saanut houkuteltua naapurintädin mukaan pensaskierrokselle. Mukavahan se on poimiessa hiukan pulista jonkun kanssa. Louholla käyn etsimässä parhaat apajat ja sitten sinne fillareilla. Louhon kanssa käytiin myös kääntymässä kisoissa. Lähdettiin ihan "soitellen sotaan" ajatuksella, sillä kenttätreenejä ei juurikaan olla nyt kesällä harrastettu. Pukitti näyttävästi verryttelyssä ja lakkasi sen jälkeen liikkumasta. Hyväksytty tulos kuitenkin ja ihan positiivisia kommentteja. En minä mitään riemuvoittoa näistä odottanutkaan, vaan kokemusta.