Askartelin tuossa joku aika sitten uuden kukkapenkin. Kun se naapurintädin äiti oli niitä rönttejä minulle istuttanut. JA hieno penkki tulikin, kun raahasin isoja kiviä pellosta reunukseksi ja nostin vielä ison puupöllin siihen keskelle. Ei pysynyt kauaa kukkapenkki kauniina, kun Pikku Ruu vuohi päätti aloittaa karkailun ja mikäs sen parempaa herkkua, kun emännän juuri istuttamat kukkaset! Siihen on sitten eteen rakennettu jos jonkinnäköistä barrikaadia, mutta huonolla menestyksellä.Toinen suosikkipaikka tuntuu olevan kanahäkki. Sinne aina kiireenvilkkaan katsomaan, olisiko kanoilta jäänyt jyviä maahan pienen vuohen löydettäväksi. Santerikoira on omatoimisesti oppinut "vuohen paimennusta". Käy haukkumassa ensin vuohelle, sitten minulle ja kun tulen katsomaan tilannetta ja käsken vuohta pois kanahäkistä, haukkuu Santeri vuohen takajalan kohdalla vauhtia tarjoten. Ei kuitenkaan tee moista silloin, kun olen vapaaehtoisesti päästänyt eläimiä pihalle. Eli voisiko tässä kutsua koiraa vuohipaimeneksi?

20150724_171343.jpg

Kukkapenkki ennen vuohta

20150801_082315.jpg

Kukkapenkki vuohen jälkeen

Sain myös vihdoin ja viimein tyhjennettyä lampolan ja kanalan viimetalviset kuivikkeet. Ensi talvena meinaan puhdistaa lampolan puolta viikottain, niin ei tule sitten näin kovaa urakkaa kerralla. Pienen patjan jätän lämmittämään, mutta reilu puolimetriä on hiukan liikaa. Siinä tuppaa karitsat karkailemaan aidan yli. Pesua varten kävin ostamassa painepesuriin uuden liittimen. Rupesin sitä sitten vaihtamaan ja menin hakemaan autotallista ruuvimeisseliä. Hermes-kukko pinkoo perään katsomaan "mitä nyt tehdään?". Katsoi aivan läheltä (n. 2cm), kun ruuvasin vanhan liittimen klemmaria irti ja koitti epätoivoisesti avustaa uuden liittimen klemmarin paikalleenlaitossa. Otti nokallaan kiinni ruuvimeisselistä ja kovasti polpotti ilmeiseti minua ohjeistaen kuinka "miestenhommat" tehdään. Askartelin kanalaan myös uudet orret. Ensimmäinen oli jo kovassa koeajossa, kun toista rupesin kiinnittämään. Nyt on sitten kanalla mahdollisuus valita, nukkuuko ylä- vai alaorrella vai valitseeko kenties tikapuut nukkumapaikakseen.