DSC03432.jpg

Koska farmari ajattelee aina lomia varatessaan farmin töitä, on talvilomakin venytetty mahdollisemman myöhäiseen ajankohtaan, eli nyt. Viimeisinä päivinä työn ohessa tein TO DO- listan. Onneksi olin fiksu ja kirjasin ylös vaan laajoja aiheita, joten lista ei ole ihan nälkävuoden mittainen. En kyllä odotakaan, että saisin kaikki listan työt viikossa tehtyä, vaikka melkoinen optimisti olenkin. Vanha kansa sanoo "ettei hullukaan huhtikuussa kylvä". No tämä hullu kylvää. Ja paiskoo samalla lannoitetta peltoon. Ja suunnittelee jo syksyä, mihin kärrää lampolan ja kanalan kakat lannoitteeksi. Ja pohtii samalla laitumen lohkomista, että pääsisi järkevästi Hilimalla puita kesällä tekemään.

DSC03426.jpg

Loput risut pitäisi polttaa. Ahkerasti olen niitä läjännyt, mutta meillä on ollut nyt kovin tuulista, joten en ole uskaltanut laittaa tulta perään. Aitatolppia pitää kairata maahan ja pihan aita korjata. Tai oikeastaan rakentaa uusiksi. Ja aidata mansikkamaa ja kasvimaa. Tai oikeastaan kasvikippomaa, sillä aion siirtyä laatikkokasvatukseen kaikessa muussa, paitsi perunassa. Ettei se kuuluisa Joku taas tuhoa kasvimaatani etsiessään kanoille matoja. Ja rakentaa vuohille kesäasunto. Huopakattoa ajattelin, etteivät riko itseään peltikatolla. Ja siivota eli raivata piharakennuksia kesäkuntoon. Sitä on taas tullut haalittua sen verran "aarteita", että pieni inventaario lienee paikoillaan. Osa kai täytyy laittaa kirppismyyntiin, tai on kohta rakennettava uusi piharakennus aarteiden säilytykseen.

DSC03438.jpg

Pässipojat ovat olleet tyytyväisinä pihattoeläiminä. Maistelevat vihreää, märehtivät auringossa, ja nukkuvat läjässä pihatossa. Pekka ja Paavo näillä näkymin muuttavat uuteen kotiin ensi viikolla. Alankin sitten kyselemään meille uutta pässikaritsaa siitokseen. Kiltti ja nätti. Muulla ei väliä. Louho hevonen on ilmoitettu ensimmäisiin kilpailuihin, mutta siitä myöhemmin lisää. Tavoitteet on "korkealla"..