Viikolla tuli tekstiviesti puhelimeen, jotta olisi peruutuspaikka tarjolla taontakurssille. Mikäpä siinä, hevonen on rokotuslomalla ja yli puolet risuista on jo poltettu, eli voisin hyvillä mielin taas opetella jotain uutta. Olen aina markkinoilla ja toreilla ihastellut seppien takomia tuotteita ja muutaman päivän varoitusajalla taas kuvittelin olevani nopea ja taitava. Että tekisin ainakin hakoja, koukkuja, parit saranat, makkaratikkuja, takkasetin ja kaikkea muuta pientä.. Onneksi jo perjantaina huomasin, etten tässäkään lajissa ole luonnonlahjakkuus.

Kurssi aloitettiin tekemällä seinäkoukku. Ja toinen. Ja kolmas. Opeteltiin venyttämistä ja taivuttamista. Juu venyyhän se rauta ja taipuukin, muttei aina ihan sillein kun itse toivoisi. Onneksi en ole turhantarkka tuossa esineiden ulkomuodossa, vaan pidän edelleen mielessä opiskeluaikojen nahkatöiden opettajan sanat "kädenjäljen kuuluu näkyä". Kolmessa tunnissa onnistuin askartelemaan 4 seinäkoukkua. Lauantaina sitten homma jatkui haan teolla. Taivutetaan sinne, litistetään ja venytetään. Välillä täsmäjäähdytystä jo taivutettuun kohtaan ja taivutusta toiseen suuntaan. Myönnettäköön, että hiukan alkoi jo kädet väsymään vasaroinnista ja pihtien puristamisesta. Lauantain saldoksi tuli 3 hakaa ja 5 naulaa. Tai nauloja niistä piti tulla, mutta näyttävät enemmän taulukouluilta.

Sunnuntaina sitten olin jo luopunut ajatuksesta -saranat, makkaratikku, takkasetti- ja lastasin autonkyytiin muutaman vanhan hevosenkengän. Josko niistä saisi jotain jännää aikaiseksi.  Seppäopettaja ehdotti naulakoiden tekoa. Siispä kenkä ahjoon lämpenemään ja taotaan kenkää suoraksi. Tämä tuntui jo tutummalle, sen verran monta kertaa olen joutunut irronneita kenkiä suoristelemaan. Vaikkakin olen sen homman mieluummin delegoinut isännälle. Kun en mä osaa ja sä olet parempi. Toivottavasti hoitaa homman jatkossakin, tai sitten voisin anoa omaa ahjoa...