..metsät putsaa, ojat täyttää.

Vaikka aika hyvinhän tuo kevät on jo aluillan ollut helmikuussakin. Kalkkia tarvitsisi pian hakea ja alkaa paiskomaan pitkin peltoa. Samoin multakauppaan täytyy sännätä heti tänään, sillä 5. päivä on jo täysikuu ja sitten ei enää kannata siemeniä multiin laitella. Vanhakansa neuvoi, että kaikki kasvattaminen pitää aloittaa kasvavan kuun aikana. Silloin lähtevät hyvin kasvuun. Paprikat ja tomaatit ainakin täytyy laittaa ja ehkä jotain kukkasia. sormet jo syyhyää päästä tutkimaan siemenpussien sisältöä. Sitten vaan odotetaan kesää ja katsotaan mikä eläin tänä vuonna tuhoaa kasvimaan ja muut istutukset. Veikkaisin vuohia. Niin, vaikka olen aina vannonut, ettei meille vuohia tule, niin taas pitää perua puheensa. Tai eiväthän ne heti meille muuta, vaan asuvat nyt kevään naapurissa ja saapuvat sitten kesällä farmin arkea ilostuttamaan.

20150301_125912.jpg

Ruu

20150301_132656.jpg

Eilen sitten haettin vuohet. Kiltisti matkustivat pakettiauton takaosassa, kun heinäpaaleilla rajattiin heille pienempi tila. Ja kovasti uteliaana tutkivat uutta suinpaikkaansa ja heti halusivat tutustua kämppiksiinsä Lempi-lampaaseen ja Teppo-vuoheen. Ja pitihän heidän heti taitojaan näyttää takajaloilla kävelyä ja muita hauskoja temppuja. Leivän päälle ymmärisvät hyvinkin, joten ystävystyminen on aloitettu.

20150301_133159.jpg

Minttu-koira voi jo paremmin. Kohtauksia ei ole enää tullut ja koira on alkanut palata normaaliksi. Vieläkin satunnaisesti on kehonhallinta hukassa, eikä esimerkiksi uskalla vielä hypätä pienenkään ojan yli. Juoksee kuitenkin jo rohkeasti ja yllyttää Santeria leikkimään. Melkoinen helpotus tuo toipuminen, sillä vakavasti jo mietin koiran poislaittoa. Eihän se koiranelämää ole, jos ei hahmota asioita, eikä pysy pystyssä. Nyt vaan sormet, varpaat, tassut, käpälät ja sorkat ristiin, että toipuu ennalleen ja lääkitys pitää kohtaukset poissa.