Niin se vuosi vaihtui Farmillakin.

Mitähän tämä vuosi tuo tullessaan? No ainakin karitsoita. Toivottavasti. Ainon tissit on valtavat! Sen vuoksi olenkin jo virittänyt lammaskanavan televisioon. Eli pieni valvontakamera lampolaan ja kuvapiuha pihan läpi televisioon kiinni. Äänipiuhan jätin suosiolla pois, sillä joka kolaukseen en halua reagoida. Tai ainakaan siihen, että Hermes-kukko karjuu koko yön. Mitä lähemmäs karitsointi tulee, sitä ahkerammin sitä tulee tuijotettua. Viime keväänä, Farmin ensimmäisiä karitsoita odotellessa tulin hankkineeksi tuon kameran, koska en halunnut häiritä lampaita jatkuvalla hyppäämisellä. Helpompaa oli istua soffalla ja katsella lampaan elämää televisiosta. Naapurikin kävi meillä katsomassa lammaskanavaa.

Kädentaitojakin olisi hieno oppia lisää. Ainakin taontaa. Ja jotain lisää noista villoista, ehkäpä värjäystä. Ja riukuaidan tekoa pitää opetella. Meillä kun edellinen aita kaatui. No se ei mitään erikoinen aita ollutkaan, vaan ihan itse askartelin sen pajusta. Materiaalia kun tontilla piisaa. Eli aitatolppia ja riukuja tarvitsee taas metsästä hakea.

Mukavaa alkanutta vuotta!