Nyt on Pikkukukko hengettömänä ja naapurista meni toinen kaveriksi viimeiselle matkalle. Naapui ei tietenkään ollut kotona, joten olo oli kuin kanavarkaissa kävisi. Ohjeet oli, ne kaksi kukkoa, jotka on kamalan näköisiä. Näillä ohjeilla pahvilaatikon kanssa naapuriin ja kukkojahtiin. Avasin kanalan oven ja odotin näkeväni pieniä nuorikkoja. Herramunjee! Ne oli valtavia. Ja kaikki valkoisia. Ensimmäisen kukon tunnistus oli helppo, mutta toinen jäi arvoitukseksi, Mielestäni siellä oli useampikin kukko. Ja toisekseen, ei niitä olisi mahtunutkaan kuin yksi pahvilaatikkoon. Laatikko kainaloon ja kotiin. Työvälineinä mulla on puupolli ja vesuri. Käytän mieluummin pitkäteräistä, että varmasti osuu kerralla.

Naapurille  joskus opastin, kuinka tehdä kukkoa viinissä. Hän totesi, että hänen kukkoa viinissä menisi niin, että hän joisi ensin sen pullollisen viiniä ja sitten itkisi elävä kukko kainalossa sen surkeaa kohtaloa. Eihän nuo mitään suosikkihommia ole, mutta jonkun nekin on tehtävä yleisen sovun säilymiseksi. Ja mitä kukon elämää se on, kun joutuu vain orrella kyhjöttämään. Työkaveri joskus kauhisteli kuinka voin syödä omia eläimiäni, hän luuli minua eläinrakkaaksi! Oikeaa rakkautta on osata päästää irti ajoissa.