Lammas on muuten mukava eläin, mutta syksyisin nuo tuppaavat karkailemaan aitauksestaan. Ne on vähän niin kuin sopuleita, mille iskee vaellusvietti. Kyllähän se tiedetään, että ruohon ON vihreämpää aidan toisella puolella, mutta kun sitä ruohoa olisi siellä aitauksessakin. Muiden lampaista en tiedä, mutta meillä ainakin se nuorimmainen on etujoukossa livahtamassa aidan ali ja loput sitten tulevat laumasieluina perässä. Onneksi meillä asuu Elvi lammas, joka on niin mammankultahalilammas, että paljastaa yleensä nopeastikin, missä ovat piilosilla. Ei tarvitse kuin pihalla huutaa BÄÄBÄÄ TULKAATULKAA! niin Elvi jo juoksee vastaan ja huutaa BÄÄÄ täällä ollaan!

DSC01986-normal.jpg

He pysyvät kyllä kiltisti aitaukseesa silloin, kun me ollaan töissä, Mutta kun kotiin tullaan ja silmä välttää, sukeltaa Heikki pässi aidan alta ja loppu porukka perässä. Sitten ovat ties missä. Meidän koirat on onneksi opetettu etsimään lampaita. Santeri on oikein osallistunut hajuerottelukurssillekin, missä opetettiin koiria tunnistamaan tietty haju, etsimään sen lähde ja ilmaisemaan kohde. Poliisi ja tulli  käyttää samaa metodia huume-, raha- ja pommikoirillaan. Varsinaisiin tositoimiin ei vielä olla päästy, mutta hyvälle hajulle ovat koirat jo muutamana päivänä ehtineet. Elvi vaan paljastaa heidän olinpaikkansa ennen kun oirat pääsevät tositoimiin, No, parempi niin, kuin sydän kylmänä etsiä lampaita susia ja karhuja pullollaan olevasta metsästä.

Teurastamoon jo soittelin Heikin viemisestä. Vielä eivät osanneet päivää sanoa, mutta toivottavasti se on pian. Lupasivat soittaa. Yöt lampaat on jo sisällä ja järjestävät siellä melkoista kaaosta. Sulo pistää paikkoja palasiksi ja Heikki yrittää pysyä syrjässä. Karsinan ovea saa ruuvata kasaan päivittäin. Viime yöksi siirsin Heikin käytävällä, mutta sinnehän se oli muiden sekaan itsensä änkenyt ja taas Sulo rikkoi oven. Huoh... Ja koska arvon karvakasat eivät suostu sähköaitauksessa pysymään, aitasin tänään koko pihan. Onneksi on tuota lammasverkkoa jäljellä. Siellä ne nyt onnellisina mutustavat nurmikkoa ja lähes jokainen ohiajava auto pysähtyy katsomaan. Meidän piha onkin semmoinen paikallinen nähtävyys.