En ole itseäni koskaan PROna, huippuna tai mitenkään mestarina pitänyt ratsastuksen saralla, mutta nyt on tullut seinä vastaan. Vaikka noiden nuorten ja projektihevosten kanssa on tullut enemmänkin pelattua, olen aivan ymmyrkäisenä, mitä olen tehnyt väärin Louhon kanssa. Nuori hevonen ilmoitti ykskantaan, ettei halua ratsastaa. Tai ainakaan siihen suuntaan ja sitä vauhtia, kun minä toivoisin. Ei auta kuiskaus eikä huuto, ei kutittelu eikä keppi. Porkkanaa en ole vielä kokeillut..

Sehän noissa eläimissä on ongelmana, ettei ne osaa puhua. Tai osaa, mutten ihan kaikkea vielä ymmärrä. Selkeän signaalin poni antaa; pysähtyy ja kun pyydät eteenpäin, nostetaan niska ylös, korvat luimuun ja ilme kertoo HV! Ensin tämä oli satunnaista. Ensimmäinen kerta taisi tapahtua viime keväänä maastossa. Silloin luulin, että hevonen on jostain kipeä. Annon lomaa ja kevensin liikutusta. Sitten taas sujui. Ongelma oli enemmänkin ohjauksessa ja vauhdissa, kuin eteenpäin pyrkimisessä. Sitten tultiin kesäksi kotiin, maastoiltiin paljon ja lomaakin oli. Kertaalleen teki saman kotona, minkä jälkeen jätin lomalle, paitsi siellä Yyterissä käytiin kerran. Kavereiden perässä ja seurassa meni mukavasti kesällä. Ei paljoa stoppaillut ja jos stoppasikin, niin pienen maanittelun jälkeen meni eteenpäin.

Nyt palattuamme talvitalliin, alkoi ongelmat heti. Kentällä en saanut hevosta edes ravaamaan. Onneksi minulla on muutamia luottoystäviä, joille purkaa ongelmaa. Yhdellä ollaan pohdittu, mikä vikana ja kuinka tästä eteenpäin. Onni on myös samoin ajatteleva valmentaja joka jaksaa kuunnella hevosenomistajan tuskaa ja auttaa yrittämään eteenpäin.

Tänään oli ensimmäinen tapaaminen omavalmentajan kanssa. Köpsyttelin kentällä ilman satulaa valmentajaa odotellessa. Jos Louho pysähtyi, niin sitten seisoskeltiin paikalla ja jos käveli eteenpäin, niin sitten käveltiin. Mieleen tuli itselle ensin sopimaton satula, mutta satulan vaihdoilla ei tuntunut olevan merkitystä. Hampaat on raspattu ja juoksutuksessa kuitenkin liikkuu mielellään ja puhtaasti. Valmentaja katsoi ensin hevosen liikkeet ja yhteistyöhalun ilman satulaa juoksutettuna. Sitten satula selkään ja sama homma. Ei ongelmia. Liina valmentajan käteen ja kiipesin kyytiin. Muutama kierros molempiin suuntiin joka askellajissa, ei ongelmia. Minun täytyi vaan olla hiljaa ja käyttämättä muita, kuin ääniapuja. Pois kyydistä, taputapu hevoselle ja talliin. Palasimme siis takaisin sisäänratsastukseen.

Perjantaina jatketaan samaan malliin. Huomenna tulee kengittäjä ja eläinlääkäri ottamaan verikokeet. Poissuljetaan mahdolliset vaivat. Nyt vaan täytyy leikkiä, ettei olla ratsastettu lainkaan tätä ennen. Nöyryyttä vaatii myöntää tehneensä jotain väärin (mutta mitä?). Tästä ei ole suunta kuin eteenpäin, toivottavasti ilman pysähdyksiä. Selkään en aio nousta ilman että valmentaja on paikalla. Käydään sitten vaikka muualla ratsastamassa, jos pakottava tarve tulee.