Jokunen aika sitten avauduin ongelmista Louhon kanssa. Jotain on selvinnyt ja oivalluksia on aivoihin ilmestynyt. Sen jumittamisen vuoksi kutsuin paikalle kengittäjän. Sen aika olisi ollut muutenkin. Ei löytynyt vaivaa kavioista. Sitten soitin eläinlääkärin ottamaan verinäytteet. Siellä olikin sanomista. Punasolut oli vähissä ja hemoglobiini alhaalla. CK (kreatiinikinaasi) huiteli kolminkertaisena normaaliin verrattuna. Pari viikkoa lomaa ja uudet verikokeet. CK oli palautunut viitearvojen sisälle, mutta punasolut ja Hb olivat edelleen alhaiset. Todennäköisesti hevosella oli ollut joku virus, mutta oli toipumassa taudista. Mikä sinänsä jännää, lämpöä, yskimistä, eikä räkää ollut lainkaan. Tai sitten sillä oli ollut joku syvemmän lihaksen revähdys tai venähdys. Sain kuitenkin luvan aloittaa liikuttamisen kevyesti.

Äkkiä satula selkään ja testaamaan vieläkö menee käsijarru omineen päälle. Menihän se hiukan, mutta olin saanut ahaa-elämyksen edellisellä ratsastustunnilla. Niin, olen aloittanut klassisenratsastuksen tunnit ystävän kanssa Merikarvialla. Aivan mielettömiä elämyksiä, kuinka pienillä avuilla ne hevoset oikeasti toimiikaan. Itseasiassa, sieltä tulee paljon asioita, miten olen ennen toiminut. Nyt olen ratsastuksellisesti mennyt "väärään suuntaan". Liian paljon ja liian nopeasti ja liian vahvasti vaadittuna. Pitäisi ajatella vähemmän ja enemmän antaa tulla selkärangasta. Takaisin Louhoon. Siis pääsin selkään ja aloitin käynnillä. Nuorimies eteni reippaasti ja rennosti. Kehuin heti ääneen. Sitten raviin. Puoli kierrosta ravia ja sitten meinattiin jo hyytyä. Maiskutus ja sana RAVI. Taas edettiin. Käynnissä myös yritti pysähtyä. Ilmekin alkoi olla keskarin näyttöä. Naksnaks, ravi -ei auta kunnolla- pohkeen pyöräytys, (taakse, ulos, eteen, lähelle) ja hevonen siirtyi raviin. HURRAA!

Melko holtittomalle menomme saattoi näyttää, sillä minulle suositeltiin tunteja kanssaratsastajan toimesta. Ja sitä minun omaa suosikkivalmentajaa suositteli. Eli en ole huonosti valkkuani valinnut. Mistään muusta en ratsastaessä välittänyt, kuin että hevonen liikkui eteen. Suunnalla, askellajilla, taipumisella tai tahdilla ei ollut siinä hetkessä merkitystä. Ensi viikolla sitten tulee valmentaja katsomaan josko saataisiin vauhti ja suunta toivotunlaiseksi. Ilmeisesti pahin jumittaminen on johtunut liiasta paineesta keväällä. Koska nuori oli niiin hyvä ja kehittyi nopeasti, saatoimme vaatia siltä liikaa ja siitä tympääntyneenä alkoi näyttää keskikaviota. Aika näyttää, oliko ajatus oikea.

Vaikkei kovasti treenattaisikaan ratsain, on nuorisoa hyvä ajoittain käyttää ihmistenilmoilla, vai pitäisikö sanoa hevosetenilmoilla, eli julkisilla paikoilla. Tänään oli meidän ensiesiintyminen, match show. Hurautus näyttelypaikalle. Ilmottautumaan ja hevonen ulos kopista. IIHAHAAA!!! täällä on muita ihan vieraita hevosia ja pelottavia kylttejä ja ja ja kaikkea!!!! Ennen verryttelyalueelle pääsyä hevonen on jo kertaalleen hypännyt pystyyn ja huitassut etusellaan, jyrännyt ja sätkyillyt. Mitähän tästä tulee.. ajattelin ja koitin vain pitää hevosen tasaisessa liikkeessä. Taskut oli varattu täyteen omenoita, joita sitten yhdessä syötiin, kun ruuna malttoi kävellä ryysimättä ja hyppimättä. Siellä oli paljon nuorempia hevosia, oreja ja villiponeja ja silti Louho loikki eniten. Ja pelkäsi tuomaria niin, ettei antanut tädin koskea. Pikkuisen pystyi sormia nuuhkaisemaan.

mulla on muuten lennokkaampi askel kun hevosella

Jostain kumman syystä oltiin sinisten hevosten ykkösiä ja BIS kehässä kakkosia. Ihmettelin suuresti, että meidän taakse jäivät nuori, kaunis ja sopusuhtainen tupsujalka sekä äärimmäisen hieno ratsuponi. Niin, ja olihan siellä läsipäinen minihevonenkin, minkä seuraan Louho olisi kovasti halunnut liittyä. Malttoi seisoa rauhallisesti vain tämän pikkuystävän lähellä.