Ei siinä mikään auta, totuus on myönnettävä. Kesä loppuu ihan kohta.

Pulmu hevonen palautettiin eilen kotiinsa. Klapikone palautettiin myös kotiinsa, joten ihan "muutama" kilometri tuli istuttua autossa. Louho vietti viimeisen yön lampaiden kanssa, paitsi lammaspirulaiset jättivät Louho-polon yksin tarhaan ja karkasivat sisälle nukkumaan. Eilenhän vietettiin täällä länsirannikolla venetsialaisia, eli mökkikauden päätöstä. Joillakin on tapana ampua silloin raketteja (ihan luvan kanssa), minkä olin ihan kokonaan unohtanut. Hieman ennen puoltayötä Santeri alkoi haukahdella, itsekin kuulin jotain kolinaa. Pihalle sitten katsomaan, mikä äänen aiheuttaa. Tontti vaikutti rauhalliselle, ei kuulunut kolinoita, eikä näkynyt ylimääräisiä eläimiä. Vain rakettien pauke kuului kauempaa rannasta. Kai se sitten oli joku mörkö, ajattelin ja painuin takaisin sisälle. Aamulla kun lähdin päästämään kanoja ulos ja antamaan laiduntajille lisäheiniä, seisoo koko lammaskatras lampolan ovella ja toivottavat huomenta omalla tavallaan. BÄÄÄÄ! Ensi yöstä lähtien saavat sitten luvan kanssa nukkua sisällä. Ihan noiden petojen takia olen ottanut lampaat yöksi sisään, kun hevoset lähtevät.

DSC01630-normal.jpg

klapikone palautettiin Hilimalla

Joku syysharmitus on vanhempiin mieseläimiin iskenyt. Tai sitten vaan kevään vauvat ovat kasvaneet isoiksi ja vanhemmat alkavat näyttää jälkikasvulle kaapinpaikkaa. Hermes-kukko hätistää pikkukukkoa pois isompien kanojen luota. Sulo-pässi jahtaa Heikkiä, mutta onneksi Elvi-äiti pitää Heikin puolta. Louhokin on hiukan kiukutellut ruoka-aikaan, mutta se laskettaneen teiniangstin syyksi. Itseasiassa Louho on niin metsittynyt, että pelkäsi satulaa, kun sovittelin mikä malli otetaan talvitalliin mukaan. Huomenna sitten alkaa arki hevospolollekin.

Tai itseasiassa eilen. Mulla jäi kirjoittaminen vähän vaiheeseen, kun tuli yhtä sun toista ohjelmaa tähän väliin. Eilen me toimittiin sijaisperheenä tipuille muutaman tunnin ajan. Olin hommannut tipuja naapurille, saapuivat tietenkin sellaiseen aikaan, etteivät naapurit olleet kotona. Häkki lampolaan, lämpölamppu kattoon ja ruokaa ja juomaa esille. Kyllä riitti hämmästystä omien eläinten seassa tipujen kyläily. Minttu koira olisi vaan istunut katsomassa pieniä piipittäviä untuvapalloja ja Kaneli-kana kulki perässä pulisemassa.

DSC01668-normal.jpg

Tipuset sijaiskodissa