Kuusi pitkää vuotta me etsittiin enemmän tai vähemmän aktiivisesti sitä "omaa paikkaa", kunnes tämän tilan ilmoitus osui silmään. Heti pikaiselle vakoiluretkelle katsomaan ensisilmäys paikkaan, ennen esittelypyyntöä. Talo oli tyhjillään ja näytti yksinäiselle. Pihassa seistessämme tiesimme molemmat heti, että tämä on se meidän etsimä paikka. Talon kulma oli hieman notkahtanut, piharakennukset näyttivät kulahtanéilta ja pelto kasvoi yli metristä rikkaruohoa ja pajua. Meidän koti.

Kun sitten ensimmäinen talvi oli sinnitelty ja asetuttu taloksi, piti tietenkin laajentaa eläinkatrasta. Isäntä oli puhunut kanoista jo hetken aikaa, joten ei siinä muu auttanut, kun hankkia miehelle syntymäpäivälahjaksi tyrnäväläisiä nuorikoita. Jotainhan piti pelloillekin keksiä, eli lampaita. Aino, Elvi ja Louna saapuivat tuhoamaan villiintynytttä pusikkoa. Heidän avukseen saapuivat myös "kesämökkiläiset", eli muutama hevonen viettämään laidunlomaa.

Koska elämä ei koskaan ole tylsää, tasaista tai seesteistä, saavat muutkin osansa farmielämästä blogin muodossa.

Tervetuloa!