Joulut on juhlittu ja tekipä hyvää vaan löhöillä!

Tänä vuonna jätin perinteiset jouluherkut viemättä metsäneläimille. Johtuen ihan karmeasta kelistä, mikä aattona yllätti. Aamulla kun ikkunasta katsoi, ei ollut ihan varma onko joulu vai juhannus. Vettä tuli reippaan tuulen kera ja lämpötila oli +5'C. Hevosille takit niskaan ja pihalle jahtaamaan tuulen mukana kulkevia aamuheiniä. Isohevonen Louho on niin emäntäänsä tullut, että vietti sisätiloissa lähes koko päivän ja Prinssi-poni päivysti tapahtumia yksin ulkona. Kätevä tuo pihatto, kun saa eläimet itse päättää ovatko sisällä vai ulkona. Aamulla toki keitettiin kunnon satsi riisipuuroa, silleen reilusti että siitä söivät myös koirat ja kanat. Ja koristeltiin joulukuusi. Yleensä kuusi on valittu huolella. Tiheä, tuuhea ja korkeutta kattoon asti. Tänä vuonna poikettiin perinteestä ja päätimme ottaa kapeimman ja rumimman kuusen mitä löydämme. Ei tarvinnut pitkältä etsiä, ei ehditty edes naapurin puolelle, kun siinä se nökötti. Hintelä puolitoistametrinen kuusentaimi, jonka alaoksia olivat lampaat hieman harventaneet. Oksatkin olivat niin hennot, ettei kovin painavia koristeita uskaltanut laittaa. Kevyitä olkitähtiä vain. Mutta minusta se on jotenkin reipastunut tässä sisällä. Oksatkin jo osoittavat ylöspäin.

Jouluaattona tuli tehtyä myös syntiä. Tai ainakin hirmuinen rikos eli tappo. Päivällä kun jotain touhuilin kanalassa, niin toinen pikkukukoista päätti käydä päälle. Jouduin siis kukkotappeluun. Ensimmäinen piste meni kukolle, ehti nokkaista minua naamasta. Siitä sitten kaappaamaan kukko kainaloon ja hirmuinen silittely ja lepertely. Ei auttanut. Kovemmat otteet eli johtajan elkeet ja taashan se pirulainen pyrkii päälle. Kukko kainaloon, vesuri mukaan ja pölkylle. Meillä ei kauaa katsota vihaista eläintä. Saa nähdä, kuinka toinen pikkukukko nyt pärjäilee, vai pitääkö sitäkin alkaa sovittelemaan vesurin alle. Usein nuo sylitellyt kukot muuttuvat vihaisiksi tai eivät siis kunnioita ihmistä riittävästi. Hoitaa saa, muttei lässyttää tai antaa erivapauksia.